Siirry suoraan sisältöön

Leiritoiminta

Järjestämme ympärivuoden, yleensä loma-aikaan, erilaisia leirejä. Leirit ovat yleensä suunnattuja lapsille. Leirit toteutetaan tällä hetkellä päiväleireinä, mikä tarkoittaa sitä, että yöpymistä ei ole.

Päivän pituus on yleensä 5–8 h. Leireillä ehditään syventymään ponien ja lampaiden hoitoon, harjoitellaan ponien käsittelyä ja tehdään myös teoriatehtäviä. Leirillä ratsastetaan, kärrytellään, keppihevostellaan tai tehdään muita toiminnallisia asioita.

Leireille ovat tervetulleita kaiken tasoiset, kokemusta poneista tai
lampaista ei tarvita. Leiriläisille kuuluu aina lounas ja mahdollisesti välipala. Leiriläiset saavat aina leirin päätteeksi todistukset ja ruusukkeet. Leirin hinnat vaihtelevat riippuen leirin sisällöstä ja toteutuksesta.

Tiedotamme leireistä ajankohtaista sivulla.