
Esittely
Kuka on Emman eläin- ja elämyspalveluiden takana?
No, sehän olen minä Emma.
Olen touhunnut hevosten parissa ja ratsastanut aikalailla koko ikäni. Olen ensimmäiseltä ammatiltani hevosenhoitaja, erikoistunut nuorten hevosten peruskouluttamiseen. Olen sisäänratsastanut ja peruskouluttanut nuoria hevosia. Olen työskennellyt monilla eri talleilla ja kilpaillut esteratsastuksessa kolmella omalla hevosellani, 110cm tasolle asti.
Olen toiselta ammatiltani Sosionomi AMK, johon valmistuin vuoden 2023 marraskuussa.
Vuonna 2020 päätin että jätän hevosalan työt, myin viimeisimmän kilpahevoseni ja aloin opiskelemaan sosionomiksi. Vuonna 2021 muutimme Sauvoon, paikkaan missä pihalla on vanhaan navettaan tehty talli. Mitään eläimiä kissan lisäksi ei pitänyt hankkia ennen valmistumista koulusta, mutta eihän ne suunnitelmat ikinä mene niinkuin on ajatellut. Eläinlauma lähti kasvamaan ajateltua aikaisemmin ja tällä hetkellä meillä asustaa 4 hevosen lauma, 14 lampaan lauma, paimenkoira, pupuja ja pari kissaa.
Päätin perustaa toiminimiyrityksen Emman eläin- ja elämyspalvelut vuonna 2022 koska haaveissa on ollut toteuttaa omaa yritystoimintaa. Olen aikaisemmin työskennellyt lasten parissa, vetäen heppakerhoa ja ratsastustunteja. Olen myös sosionomi tutkinnon myötä työskennellyt päiväkodissa ja tällä hetkellä työskentelen lastensuojelun perhekuntoutuksessa.
Haaveissa olisi jossain kohtaa yhdistää sosionomin tutkinto eläinten kanssa tehtävään työhön. Olen jo käynyt Green Care peruskurssin ja jonkinlaista eläinavusteista toimintaa haluaisin asiakkaille tarjota. Myös erilaiset eläinavusteiset nepsy-valmentajan tutkinnot kiinnostavat.
Teen paljon töitä mutta silloin kun en ole töissä treenaan koiran kanssa paimennusta, ratsastan, tai vietän aikaa puolisoni kanssa veneillen tai muuten vain aika viettäen.
